Rupesin tässä psykologiaa miettiessäni ajattelmaan, että olen täynnä kateutta käytännöllisesti katsoen jokaista tuntemaani ihmistä kohtaan. Ja niitä, joita en edes tunne tai halua tuntea.

Hence, seuraava pieni paperinpalalle muodostelemani "Jos olisin hullu, mitä teksin". Virheellisellä Viron kielellä. Täyttä paskaa, mutta teki mieli vedellä jotakin.

Vaikus.

Mina ei oota enam muud kui väikest surma, kes on lembe, isegi kui ma seda ei vääri.

 Enam ma ei kadesta.

HumanForSale.com - For sale by owner!

On se. Bad Religion on yllättävän hyvä bändi. Tunnistan siis about 5 niiden biisiä, mutten koskaan tullu ajatelleeks, et samalta bändiltä. Peculiar.

The future is goind down the drain, thankyouverymuch.

Ruisrock.

Perjantai 6.7. Finntroll on ensimmäinen bändi, jonka näemme ahtauduttuamme Turun kauppatorilla rockbussiin rockviikonloppulippuinemme, minä mustissa, kaveri vähemmän mustissa ja lampsittuamme kaksi kilometriä festivaalialueelle. Kauniisti mustiin pukeutunut The Horros on seuraava jonossa, ilmeetön basisti, gasellimainen kitaristi, kaikkialle ehtivä laulaja ja friikkiäkin friikimpi kosketinsoittaja Spider jäävät lähtemättömästi mieleen. Lapko menettelee, Damn Seagullsin ja The Pipettesien ollessa vähemmän mielenkiintoisia, vähemmän omaan makuun osuvampia. Maj Karmasta ja Disco Ensemblestä pysymme suosiolla erossa. Pettymykseksemme Silja Linen väliaikaiset risteilypummit eivät vilkuta takaisin, ei vaikka vieressä soittaa itse John Legend, joka vetää ujon tytön lavalle hitaaseen tanssiin. Billy Talentin sytyttää vain muutaman kappaleen kohdalla, jotka tunnistan. Amorphiksen kohdalla asia on eri, vaikka sanoja ja biisejä tiedän vielä vähemmän, tunnelma on sanoin kuvaamaton. Tuhatkunta päätä nyökyttelee musiikin tahdissa, sininen spottivalo valaisee Joutsenen ja kaverin lähestulkoon-ehkä-mahdollisesti-melkein-poikaystävä pitää kaveria lähellä. Tähän on hyvä lopettaa.

Lauantai 7.7. Olet todella kaunis, elät vain yhden kerran, olet todella viisas, elät vain hetken verran soittaa Zen Café ja kuiva maa liikahtaa.Tummat sadepilvet kerääntyvät taivaanrantaan, aurinko paahtaa niskaan ja saa aikaan kaverille kolmesti kirotut rusketusraidat kaula-aukon liepeille. Kesä, suvi. Tältä kesä tuntuu.  The Ark vetää ihmiset lähelle, takaisin Niittylavalle, sytyttää sielun ja saa meidät sfääreihin. Keskellä Ruisrockkia, Magic Numbersien jälkeen, käperrymme Maija Vilkkumaan ja Sturm und drangin välimaastoon hetkeksi. Vilkkumaa laulaa 'Ei':n ja sitä miettii, että mitä paskaa tuleekaan kuunneltua. Don Johnson Big Band on marginaalisesti parempi, kaveri on siitä enemmän innoissaan. Tanssin ällistyttävän imelästi kaverin innoittamana hetken Hivesin tahdissa matkalla pällistelemään Hanoi Rocksia. Soittavat 'Don't you ever leave me':n ja olen enemmän kuin content. Long live rock. Salo jää viellä illalla pääkoppaan, Let your body deside when you want to die, high or low, fast or slow, laulaa Salo ja toistamme viittätoista sanaa yhä uudelleen kauppatorilta kaverin isän asunnolle.

Ei mäletä hästi enam sittagi millestki, kui on viettänyt suurimman osan kesästä ihan kuradi väsyneenä, puol valveilla keikkuen vuorotellen yö- ja päivätyössä ja pistäytynyt välillä pomoilta vapaata huijaten Ruisrockissa ja Metallicaa pällistelemässä. Mikä kesä?